Harva teksti on valmis yhden kirjoituksen jälkeen. Itselläni versioiden määrä vaihtelee yleensä kahden ja kuuden välillä. Yksi pitkä teksti tosin on nelosversionakin vielä niin vaiheessa, että en uskalla edes ajatella, kuinka monta on vielä tulossa.
Minulla on tapana pyrkiä kirjoittamaan mahdollisimman valmista. Se johtuu varmaan monista syistä: olen järjestyksen ihminen, vähän kärsimätönkin, enkä halua antaa muille luettavaksi kovin keskeneräisiä juttuja. Olen saanut positiivista palautetta siitä, että tekstini ovat yleensä jo alkuvaiheessa valmiin tuntuisia. Kääntöpuoli siinä on se, että joskus huomaan lukinneeni tekstiä liikaa paikoilleen jo ykkösversiossa, jolloin sen muokkaaminen jatkossa saattaa tuntua vaikeammalta.
Versioiden määrä tosiaan vaihtelee paljon tapauskohtaisesti. Jos versioita on 3-4, yritän ajatella ne jotenkin seuraavalla tavalla:
Ykkösversio on nimensä mukaisesti ensimmäinen – vaikka en ikinä annakaan sitä ihan oikeaa ekaa versiota eteenpäin, vaan luen ja editoin sen ainakin kertaalleen. Ykkönen on kuitenkin ykkönen siinä mielessä, että varaudun tekemään siihen vielä isojakin muutoksia. Pyrin estämään itseäni jäämästä liikaa hinkkaamaan yksityiskohtia ja kieltä tässä versiossa. Toisaalta se on niinkin, että jos jättää ykkösversion kovin keskeneräiseksi, se tuskin herättää kenenkään päätöksiä tekevän kiinnostusta.
Kakkosversiossa pyrin saamaan isot palikat paikalleen eli rakenteen kuntoon. Muutokset ovat joskus isoja, joskus pienempiä. Tähän versioon saa tulla uusia henkilöitä, kohtauksia, lukuja – tai vanhoille voidaan näyttää ovea. Jälkimmäinen ei aina ole helppoa, jos pitää hankkiutua eroon joistain erityisen onnistuneista tai muuten kivoista jutuista. Kakkosessa tarinan logiikan on oltava kunnossa, henkilöiden kohdillaan. Dialogia muokkaan jo aika lähelle lopullista, samoin koko tekstin kieltä.
Kolmosversio (ja siitä eteenpäin) on sitten sitä hinkkaamista. Mietin yksittäisiä sanoja, lauseita. Etsin toistuvia sanoja ja ilmauksia ja mietin, täytyykö niitä vaihtaa toisiksi vai pitää tehokeinona. Käyn läpi dialogia ja yritän varmistua, että kukin henkilö puhuu omalla suullaan. Tarkistan yksityiskohtia vielä kerran: ovatko viikonpäivät, nimet, iät ja muut faktat oikein.
Työstän parhaillaan ensi vuonna julkaistavan lastenromaanin kakkosversiota. Se tuntuu ainakin tällä hetkellä huomattavasti toimivammalta kuin ykkönen – ja hyvä näin. Kohta on kesäloman aika, ja syksyllä teksti varmasti näyttää taas vähän erilaiselta. Sitten on kolmosen vuoro.
