perjantai 28. marraskuuta 2014

Terveiset Kalajoen Hiekkasärkiltä – keskellä marraskuuta!

Elämäni ensimmäinen visiitti Kalajoelle osui marraskuulle, kun vietin seudulla kokonaisen viikon kirjailijavierailuilla. Hotellin esittely lupasi mahtavasti merinäköalan, mutta saapuessani maanantai-iltana ikkunasta näkyi vain mustaa. Tiistaiaamuna ikkunasta näkyi, taas, pelkkää mustaa. Kun palasin hotellille ensimmäisen vierailupäivän jälkeen, oli onneksi valoa sen verran jäljellä, että näin meren ja  upeat Hiekkasärkät. Lähdinkin saman tien rantaan, missä sain kävellä täydessä yksinäisyydessä. Kesäaikaan sellaisesta ei kuulemma voi haaveilla.

Näköala hotellihuoneesta klo 9-16. Muina aikoina mustaa.
Vierailuviikko sujui hienosti Kalajoen kirjaston johdolla. Neljän päivän aikana kierrettiin kaikki alueen alakoulut. Kun kirjastoväki kyyditsi oikeisiin paikkoihin, ei tarvinnut itse murehtia aikatauluista tai navigaattorin tarjoamista reittivaihtoehdoista. Vaikka vierailuille mennään töihin, on se silti aina mukavaa, kun kohdellaan vieraana ja huolehditaan. Kiitokset siis vielä kerran Kalajoen kirjaston hienolle porukalle!

Rantaan johtava polku.

Nyt saisi vapaasti valita löhöilypaikan.

Vänkyräiset juurakot laittavat mielikuvituksen liikkeelle.

Yllättävänkin reippaasti viikko sujui. Kaksitoista esitystä neljän päivän aikana ei ehtinyt puuduttaa, sillä koulut ja ryhmät olivat erilaisia. Perjantaille osui vielä sellainen ryhmä Raumankarin koululla, jolla riitti kysymyksiä niin hurjalla volyymilla, että luovuin suunnittelemastani esityksestä ja annoin kysymysten kuljettaa tuntia.

Kymmenen koulua, kaksitoista esitystä ja pyöreästi viitisensataa alakoulaista mahtui mukavasti yhteen vierailuviikkoon. Iltapäivät ja illat käytin hotellihuoneen rauhaa hyväkseni ja viimeistelin ensi vuoden syksylle suunnitellun Etsiväkerho Hurrikaani -romaanin ekan käsisversion. Ehdin testata myös hotellin kylpylän ja läheisen irkkuravintolan Sandy Keltin ruokatarjonnan, joka oli erinomaisen maistuvaa! Suosittelen.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Terveiset Teuvasta ja ensi vuoden suunnitelmia

Kävin viime viikolla kirjailijavierailulla Teuvassa. Päivällä tapasin kaksi alakoululaisryhmää ja illalla kävin vielä esiintymässä paikallisessa nuorisotilassa. Järjestelyt oli hoidettu mallikkaasti: sain jopa kutsun kirjastonjohtaja Aki Rossin kotiin perhepäivälliselle (erinomaista karjalanpaistia, kiitos!)

Hurrikaanit kiertueella Teuvassa.
(Kuva: Aki Rossi)
Majoituin Teuvan keskustassa olevassa majatalossa, Laurilan Wisiitissä. Täytyy sanoa, että harvoin tulee missään vastaan näin huolella vaalittua ja supersiistiä majoitusta! Ja samaan hengenvetoon täytyy myöntää, että mielikuvitus lähti laukkaamaan, kun illalla ajoin autolla talon pihaan. Pimeät ruutuikkunat, parvekkeet ja se tosiasia, että yövyin isossa talossa yksinäni, palauttivat aika tehokkaasti mieleen kaikki kummitusjutut.

Rohkeasti sisään vain...
Alakerran hiljainen sali vanhoine kalusteineen, kynttilöineen ja seinäpeileineen ei tätä ajatuskuviota ainakaan laimentanut. En viitsinyt kovin pitkään tuijotella huoneen nurkkiin, etten vaan onnistuisi näkemään mitään epäilyttävää. Kuvan sentään ehdin napata:)

Liikahtiko tuoli vai vilahtiko seinäpeilissä kasvot?
Yö sujui rauhallisesti ja uni maistui. Kaiken kaikkiaan mukava vierailu Teuvalle, ja jos sinne päin tulee asiaa, niin Laurilan Wisiittiä voin kyllä lämpimästi suositella.

* * *

Tähän aikaan vuodesta ajatukset kääntyvät luontevasti tulevaa kohti. Näin vapaana kirjailijana / yrittäjänä sitä tuntuu jatkuvasti murehtivan, riittääkö ensi vuonnakin mielekkäitä projekteja ja vielä sellaisia, joista tulee leipä pöytään.

Joitain suunnitelmia on vuoden 2015 osalta jo varmistunutkin. Ensinnäkin Etsiväkerho Hurrikaani -kirjasarja on saamassa jälleen jatkoa. Vuorossa onkin jo sarjan kolmastoista kirja. Lisäksi pääsen toteuttamaan monen vuoden haaveen: aloitan Hurrikaani-kirjoihin pohjautuvan pitkän elokuvan käsikirjoittamisen! Tämän mahdollistaa Suomen Elokuvasäätiön hiljattain myöntämä apuraha. Toki matka on pitkä siihen, että Hurrikaani ihan oikeasti olisi valkokankaalla, mutta nyt se unelma on kuitenkin yhden askeleen lähempänä.




keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Päällimmäisiä ajatuksia kirjapinosta

Viime aikoina luetuista tarinoista on jäänyt mieleen yhtä ja toista sekalaista mietettä. Eli sen pitemmittä puheitta tässä viiden erilaisen kirjan herättämiä ajatuksia täysin sattumanvaraisessa järjestyksessä.


Annukka Salama: Käärmeenlumooja
(WSOY, 2012)
Tämä trilogian aloitusosa odotti hyllyssä ainakin vuoden päivät. Syykin oli harvinaisen selvä: olin sellaisessa vaiheessa oman nuortenkirjakäsikseni kanssa, että pelkäsin tarttua tähän kirjaan. Tiesin sen kertovan yliluonnollisia kykyjä saavista nuorista, enkä halunnut sen vaikuttavan oman tarinani kehitykseen.
Kai se tavallaan on hassuakin varoa muiden tarinoiden vaikutusta, koska eihän siltä kuitenkaan voi välttyä. Kyllä ne kaikki elämän aikana luetut/kuullut/nähdyt tarinat varmasti jyllää jossain alitajunnassa sellaisella voimalla, ettei sitä aina tajuakaan, millä tavoin ne putkahtavat esiin omissa teksteissä.
Salaman teksti on ainakin tämän aloituksen perusteella piristävän ronskia ja uskottavaa. Tarinan käänteistä en ollut kaikilta osin yhtä mieltä, mutta kokonaisuutena hieno ja viileä teos. Ja onneksi myös ihan erilainen kuin oma käsikseni.
 

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
(Bazar, 2008)
Pienen pojan vinkkelistä katsotaan toista maailmansotaa ja keskitysleirejä. Vaikka maailma on ahdistava ja epätoivoinen, en lukiessa kokenut oloani sellaiseksi. Vähän omaksi yllätyksekseni mieleeni tuli Pikku Prinssi, ehkä päähenkilön vilpittömyyden kautta ja tietynlaisen haikeuden myötä.


Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
(Tammi, 2014)
Olen lukenut Räppääjiä sieltä täältä ja tykästynyt niiden huumoriin. Tässä uusimmassa ei kuitenkaan musta ylletä ihan siihen hillittömimpään tasoon. Elokuvaversio on jo tekeillä.
Helsingin Kirjamessuilla ehdin pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan Nopoloiden haastattelua, ja siitä jäi mieleen huomio, että heidän kirjoissaan on runsaasti dialogia ja niukasti kuvausta, koska jälkimmäisen kirjoittaminen kahdestaan on osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi. Hauskalla tavalla siinä tulee musta esiin se, miten meillä kaikilla on se oma päänsisäinen visuaalinen maailma ja omat näkemykset esimerkiksi kirjan henkilöistä. Toivottavasti sille muistaa itsekin aina jättää riittävästi tilaa, ettei pakota lukijalle tarpeettoman määrääviä koordinaatteja.


David Walliams: Herra Lemu
(Tammi, 2009)
Mukavan anarkistinen ote on Davidilla, jota kirjan kannessa siteerataan uudeksi Roald Dahliksi. Tarina oli kompakti, mutta muuten en sitä pitänyt kovinkaan kummoisena. Huumori toimi kivasti monissa kohdissa, ja mukana oli myös sopivasti pissa-kakka-hauskaa. Luen plussaksi senkin, että brittiläisyys paistoi niin kirjan maailmasta kuin kerrontatyylistäkin. Ja harvasta lastenkirjasta löytää sanan "transvestiittikulkuri".


Seita Vuorela: Karikko
(WSOY, 2012)
Aina toisinaan miettii, että miksi jokin tietty teos saa osakseen huomiota/ kovat myyntiluvut/ palkintoja, mutta silti itse ei löydä siitä sitä jujua. Karikko on teos, jonka luettuani ymmärrän oikein hyvin, että se palkittiin Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjallisuuspalkinnolla 2013.
Kerroksellinen kerrontatapa toimii luontevasti, lauseet ovat kauniita ja ennen kaikkea tarinan tunnelma vetää mukaansa. Jo prologin jälkeen oli sellainen olo, että nyt ollaan hyvissä käsissä. Harvinaista herkkua.