Nuortenkirjan soundtrack - musiikki tekstin tunnelmien tukena

Kirjoitan melkein aina kuulokkeet päässä (ennen sellaiset pienet napit, nykyään paremmin eristävät kuppimalliset kuulokkeet) ja kuuntelen niistä musiikkia. Syitä on kaksi: korvissa pauhaava musiikki auttaa keskittymään blokkaamalla ulkopuolisia ääniä ja toisaalta se helpottaa haluttuun tunnelmaan pääsemistä.

Tästä haikeaa synkkyyttä...
(Kuva: Water Tower Music / Interscope)

Olen todennut, että elokuvien soundtrackit ovat usein aika hyvää taustamusaa kirjoittamiselle, ja nimenomaan siis scoret, joissa harvemmin lauletaan mitään. Joskus nimittäin laulajan sanat saattavat häiritä omassa päässä rakentuvia lauseita. Olen kyllä todennut senkin, että sitä vähemmän sanat häiritsevät, mitä tutumpi biisi on kyseessä. Tarpeeksi monta toistoa ilmeisesti tekee kappaleesta jotenkin niin tutun, että sanoitus ei enää kulje aivojen kautta samalla tavalla kuin oudommassa biisissä.

...ja tästä vähän rautaisempiin kohtauksiin...
(Kuva: Water Tower Music)

Elokuvascoreissa on myös se hyvä puoli, että niistä on suhteellisen helppo valita työn alla olevaan tekstiin sopiva tunnelma. Toiminnallisia kohtauksia kirjoittaessa voi napata messevän action-pläjäyksen ja herkempään kohtaukseen jonkin väkevän draaman tunnepitoisen ääniraidan. (Tietysti aina tämä ei ole ihan niin aukotonta: useimpiin elokuviin kun mahtuu kuitenkin monenlaisia tunnelmia ja niiden mukaisia raitoja.)

...joita ei tämän tahtiin kannata yrittääkään.
Kuva: Lakeshore Records

Joskus sitä huomaa valinneensa täysin vääränlaisen musiikin, joka ei vain millään istu siihen tunnelmaan, jonka yrittää päänsä sisällä saada luotua ja siirrettyä tekstiin. Onneksi Spotifyn kokoelmissa riittää valinnanvaraa.

Tuota juuri valmistunutta nuortenkirjakäsistä olen kirjoitellut aktiivisesti etenkin tämän vuoden ajan, ja sinä aikana siihen on myös valikoitunut tietty taustamusiikkikokoelma. Välillä on pauhannut Man of Steelin soundtrack, toisinaan The Amazing Spider-Man, joskus myös vähän eri maata oleva Tree of Life tai The Great Gatsby. Kaikille on ollut paikkansa.

Lisäksi olen koonnut yksittäisiä biisejä yhteen soittolistaan, jonka olen kuunnellut läpi ainakin useita kymmeniä ellen satoja kertoja. Se on alkanut aina samalla biisillä, Lana Del Reyn kappaleella Young And Beautiful (DH Orchestral Version), josta on jotenkin tullut tämän kirjan teemabiisi. Jos kirja olisi tv-sarja, tämä biisi olisi alkutunnarissa, ja jos kirjasta tehtäisiin leffa, tämä biisi pärähtäisi käyntiin lopputekstien päällä. Juuri oikeanlainen fiilis, synkkyyttä ja salaperäistä epätoivoa ja kaihoisaa romantiikkaakin.

Olen koonnut makupaloja tuosta nuortenkirjaani varten keräämästäni soittolistasta ja tehnyt sen julkiseksi Spotifyssa. Eli kirjan tunnelmia voi aistia tämän linkin kautta:
Viitta-playlist Spotifyssa

Lähetä! (eli paperilennokkikuvakkeen autuutta)

Puheena oleva kuvake komeilee vasemmassa yläkulmassa

(sähköposti manipuloitu kuvausta varten).

Melko tasan viisi kuukautta sitten kirjoitin saaneeni valmiiksi ensimmäisen version nuortenkirjasta, supersankarigenrestä ammentavasta romaanista, jonka ekat juonikaaviot raapustin jo kesällä 2010. Tänään, yli kolme vuotta myöhemmin, sain valmiiksi tokan version, jonka myös lähetin heti kustantajan luettavaksi!

Tuossa viiden kuukauden takaisessa blogitekstissä mietin, repeääkö todellinen riemu sitten, kun käsis on lähtökunnossa, ja täytyy myöntää, että kyllähän tämä hyvältä tuntuu! Olihan se vähintään pullan arvoinen juhla – ja kun lähikaupan tarjonta sattui olemaan iltapäivällä vähän heikko, käräytin iltapäiväteen seuraksi köyhiä ritareita hillolla ja kermavaahdolla. Kirjailijaelämä vaatii rankat huvit.

Nyt sitten odotetaan kustantajan kommentteja ja jännätään, tuleeko vihreää vai punaista valoa, vai kenties keltaista siitä väliltä.

Mutta että tuntui mukavalta painaa sähköpostiohjelmasta paperilennokin kuvaketta (eli Lähetä-nappia), kun kyydissä oli tuore käsis!

Muutama muukin asia on mielessä liittyen viime kuukausien editointiin, mutta puran niitä
toisissa postauksissa.

Ensi keväänä tuplasti Hurrikaania

Kannen piirros: Jii Roikonen
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Tammi julkaisi tällä viikolla ensi kevään uutuuskirjalistat netissä osoitteessa www.kirjakevät.fi. Sivut korvaavat perinteisen paperiluettelon. Itse olen niitäkin kyllä tykännyt selailla, mutta onhan tämä nettiversiokin toimiva ja useamman silmäparin nähtävissä kuin katalogit, joita käsittääkseni postitettiin lähinnä alan ihmisille.

Mutta siis uutisiin: nyt on julkista, että ensi keväänä ilmestyy kaksi uutta Etsiväkerho Hurrikaani -kirjaa! Etsiväkerho Hurrikaani ja hämärän majatalo on sarjan kymmenes romaani, jonka kaveriksi saapuu Etsiväkerho Hurrikaanin uusi käsikirja.

Koko sarjahan alkoi vuonna 2004 Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirjalla. Maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa sen verran, että uudelle käsikirjalle tuntui olevan aihetta. Toki salapoliisileikeissä on paljon ajattomuutta, mutta kännyköiden, netin ja tablettien tuoma muutos antaa ihan uusia eväitä myös etsiville.

Ensi vuodesta on siis tulossa mukavan jännä Etsiväkerho Hurrikaanille, mikä on oikein sopivaa, kun sarjan ekan kirjan julkaisustakin tulee tasan kymmenen vuotta!

Linkit kirjoihin Kirjakevät-sivuille:
Etsiväkerho Hurrikaani ja hämärän majatalo
Etsiväkerho Hurrikaanin uusi käsikirja

Välietapin riemua

Tänään kirjoitin ensimmäistä kertaa viimeisen lauseen nuortenkirjani käsikseen. Kyseessä on siis supersankarigenreen istuva romaani, jonka ajatustyö on ollut käynnissä jo vuosia. Selailin jokin aika sitten koneen tiedostoja, ja huomasin, että kirjan ekat juonikaaviot ovat peräisin kesältä 2010. Käsiksen kirjoitustyö alkoi viime vuoden keväällä, oli pitkän aikaa sivussa muiden töiden takia ja palasi ihan kunnolla työstöön tämän vuoden puolella.

Odotin ehkä suurempaakin riemua tälle päivälle, kun teksti on vihdoin olemassa kokonaisena. Totta kai se hyvältä tuntuu: pitkä projekti, monta epäuskon hetkeä ja nyt se sitten on pullautettu päästä pihalle. Ehkä riemun puhkeamista hillitsee vähän se, että tiedän tekstissä olevan vielä muokattavaa ennen kuin lähetän sen kustantajan arvioitavaksi.

Ehkä se riemu repeää sitten, kun käsis on lähetyskunnossa?
Tai viimeistään siinä vaiheessa, jos kustantaja näyttää sille vihreää valoa?

Toisaalta: kun ei noista tulevista vaiheista kuitenkaan vielä ole tietoa, ehkä kannattaa ottaa ilo irti tästä hetkestä. Onhan tässä nyt monen vuoden väännön jälkeen jo jonkinlaisen välijuhlan aika.