Henkilöt haltuun hiljalleen

Uudessa kirjassani on iso joukko tärkeitä henkilöhahmoja. Mainitsinkin aiemmin, että käytin suunnitteluvaiheessa runsaasti aikaa näiden henkilöiden rakentamiseen. Loppuviikosta tuli vielä mieleeni luonnostella tyyppien kuvat, ikään kuin vahvistamaan omia ajatuskuviani näistä henkilöistä.

Henkilöistä on siis olemassa kokoelma tietoa liittyen ulkoisiin ja sisäisiin ominaisuuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja historiaan. Tärkeimmiltä tyypeiltä on myös päiväkirjanomaista tekstiä heidän omasta näkökulmastaan. Ja nyt sitten lisäksi tuo piirros, jonka tarkoitus on tietysti auttaa minua näkemään tyypit mahdollisimman selkeästi omassa päässäni.

Mietin juuri, että on ihan hauska nähdä, millaisiksi nämä henkilöt ovat kehittyneet sitten kun teksti on valmis. En nimittäin usko, että tiedän tässä vaiheessa aivan tarkkaan kaikkien luonteenpiirteet. Varmasti tyypit kehittyvät tekstin mukana. Sitten vain täytyy palata alkuun ja tsekata, että kukaan henkilöistä ei käyttäydy epäloogisesti - ainakaan tahattomasti.

Varsinaista tekstiä on nyt kasassa parin ensimmäisen luvun verran. Olen tarkoituksella pyrkinyt kirjoittamaan aika rauhassa, koska tällä tekstillä ei ole deadlinea - ainakaan vielä. Joudun kuitenkin aikatauluttamaan sen kirjoittamisen niiden duunien sekaan, joilla on jokin sovittu valmistumispäivä. Mutta siis mukavalta tuntuu kirjoittaa suhteellisen kiireettömästi. Katsotaan sitten, missä kohtaa oma kärsimättömyys ottaa vallan ja pakottaa kiristämään tahtia.

Ensimmäisillä sivuilla

Toissapäivänä aloin vihdoin kirjoittaa uutta nuortenkirjaani. Usean vuoden hauduttelun ja viimeaikaisen aktiivisen suunnittelun jälkeen uskalsin luoda uuden, puhtaan tiedoston ja aloittaa kirjoittamisen. Tuhatkunta ensimmäistä sanaa on nyt hakattu, ja fiilikset ovat pääosin plussan puolella.

Mutta kylläpä tuntui hankalalta iskeä paikoilleen ensimmäisen luvun ensimmäiset sanat! Vaikka kuinka monta kertaa deletoin kirjoittamani lauseen ja korvasin sen uudella. Onhan kyseessä kuitenkin se ihan ENSIMMÄINEN lause, jolla lukija vedetään tarinaan mukaan. Lopulta päätin tyytyä siihen, mikä tuntui sillä hetkellä parhaalta - aika todennäköistä kun varmaan on, että palaan siihen ekaan lukuun ja ekoihin sanoihin vielä monta kertaa. Enkä ole edes varma siitä, jääkö tämä nykyinen ykkösluku lopullisen tekstin aloitusluvuksi vai siirtyykö se johonkin muuhun kohtaan.

Aiemmin julkaisemani Hurrikaani-sarjan kirjat ovat dekkareita ja toimivat pitkälti juonen pohjalta. Tämä uusi kirjani on monellakin tapaa erilainen jo pelkästään eri kohderyhmien vuoksi. Nuorille kirjoittaminen tuntuu hyvältä vaihtelulta: aiheet ovat osin erilaisia, kielenkäyttö saa olla ronskimpaa ja kulttuurisia viittauksia uskaltaa viljellä laajemmin.

Olen mielestäni aika "toteava" kirjoittaja: sanon asian niin kuin se on ilman suurempia kikkailuja. Toisinaan se toimii, toisinaan ei. Tässä uudessa kirjassani astun siinä mielessä uudelle alueelle, että pyrin myös vähän laimentamaan tuota toteavuuttani ja antamaan lukijalle enemmän aineksia mielikuviin, tunnelmiin ja henkilöiden sisäisten maailmojen ihmettelyyn. Toivon tietysti onnistuvani siinä, vaikka koko ajan takaraivoa jyskyttää pieni pelko siitä, että tekstistäni tuleekin jotenkin epäaitoa tai tekotaiteellista.

Todella mielenkiintoista nähdä, miten tämän tekstin kirjoittaminen edistyy ja millaisia ajatuksia sen aikana herää. Ainakin tässä vaiheessa tekemisen intoa riittää.

Kuinka kauan kestää suunnitella?

Olen parhaillaan suunnittelemassa uutta nuortenkirjaa. Se kertoo joukosta suomalaisnuoria, jotka huomaavat yksi toisensa jälkeen kehittäneensä itselleen yliluonnollisia kykyjä. Ajatus kirjaan on muhinut mielessäni jo vuosien ajan, mutta sille ei vaan koskaan ole ollut aikaa. Nyt sitä sitten on päivätöiden jättämisen jälkeen, ja tämäkin tarina pääsee nyt etenemään.

Koneen näytöllä on sekalainen läjä tekstitiedostoja ja juonikaavioita. Koska saisi avata puhtaan tiedoston ja aloittaa varsinaisen kirjoittamisen?

Pidän itseäni sekä järjestelmällisenä että kärsimättömänä ihmisenä. Uuden kirjan suunnitteluvaiheessa se tarkoittaa sitä, että toisaalta tykkään rakentaa juonikaavioita, kirjoittaa henkilökuvauksia, listata asioita ja näperrellä tarralappujen kanssa - ja toisaalta taas joudun koko ajan pidättelemään itseäni aloittamasta kirjoittamista liian aikaisin.

Mikä sitten on sopiva määrä suunnittelua? Hurrikaani-kirjojen kanssa olen aina miettinyt koko tarinan valmiiksi juonikaavion muotoon ja jakanut sen lukuihin ennen kuin varsinainen kirjoitus on alkanut. En ole suunnitellut jokaista lukua valmiiksi tässä vaiheessa, olen vain todennut lyhyesti, mitä asioita kyseisessä luvussa täytyy tapahtua. Haluan kuitenkin jättää kirjoitusvaiheeseenkin luovaa pohdittavaa sekä mahdollisuuden tehdä muutoksia, jos ja kun uusia ideoita syntyy matkan varrella. Harvoin se juonikaavio ihan tarkalleen on paikkaansa pitänyt enää valmiissa kirjassa, vaikka toisaalta ei se myöskään ole koskaan ihan toiseksi muuttunut.

Nyt tämän uuden supersankarikirjani kanssa olen kirjoittanut aika paljon henkilökuvausta. Tärkeimpien henkilöiden kohdalla olen tehnyt sitä enimmäkseen päiväkirjamuotoon ja yrittänyt sen kautta löytää jokaisen tyypin ominaispiirteet, ajattelumallit ja tavan katsoa maailmaa ja itseänsä. Toisaalta joitain asioita olen todennut ihan suoraan myös tylysti omasta näkövinkkelistäni, koska joitain asioita kirjani henkilöt eivät välttämättä vielä itsestään tiedä eivätkä näin voi niistä suoraan kommunikoida.

Kaapinoviin mahtuu vielä useampi post-it.

Lisäksi olen rakennellut juonikaaviota. Olen tehnyt sitä perinteisten post-ittien avulla, muistikirjojen sivuilla, irtopapereilla ja tietokoneen näytöllä. Viimeksi mainitussa olen käyttänyt Final Draftin kohtauskorttitoimintoa, joka tuntuu toimivan parhaiten fyysisten tarralappujen digiversiona. On siinäkin ongelmansa, mutta menettelee.

Taustatyötä olen myös jonkin verran tehnyt, mutta luulen, että sen tekeminen lomittuu kirjoittamisen kanssa. Suurin murhe on tällä hetkellä se tieteellinen fakta, joka on pengottava esiin liittyen nuorten supervoimien syntytapaan. Kirjahan on tietysti vähän scifi-osastoa, mutta koska se tapahtuu tässä oikeassa maailmassa, tämän päivän Suomessa, en haluaisi päästää itseäni liian helpolla ja vain sepittää voimien syntymekanismia. Tahtoisin löytää sille riittävästi tieteellistä taustaa, jotta sen voisi ainakin sanoa olevan "teoriassa mahdollista".

Kaikkiaan tämä kirja on mulle aika uudenlainen, koska olen tähän asti julkaissut yksinomaan Hurrikaaneja. Niissä olennaista on ollut dekkarijuonen toimivuus, joskin niissäkin olen varsinkin uudemmissa osissa aina myös kertonut jonkun päähenkilön kehitystarinan. Tässä supersankarikirjassa taas liikutaan vähän syvemmissä vesissä. Vaikka aihe on sinänsä aika action-henkinen, tekstistä on kuitenkin tulossa hyvinkin vahvasti päähenkilön kehitystä kuvaava juttu, jolle supersankarimeininki tarjoaa sopivat puitteet.

Tällä hetkellä siis pinnistelen sen kanssa, että kuinka kauan maltan vielä suunnitella ja missä vaiheessa on vain ihan pakko alkaa kirjoittaa. Pelko on tietysti se, että aloitan kirjoittamisen liian pian ja huomaan jossain vaiheessa, että jokin olennainen asia on jäänyt suunnittelematta. Toisaalta, eihän sen ekan version tarvitse vielä olla mitenkään täydellinen. Ja muutoksia tulee joka tapauksessa vaikka kuinka suunnittelisi.

Jos vielä huomisen pidättäytyisin ja keskittyisin tarkastelemaan tarinan rakennetta ja tärkeimpien henkilöiden sisäisiä maailmoja. Ja sitten maanantaina voisin luoda uuden tekstitiedoston ja aloittaa.

Alku

Olen jo jonkin aikaa miettinyt oman blogin aloittamista. Sitä on hidastanut päässä vellova kysymystulva: Miksi? Kenelle? Mitä hyötyä? Ehdinkö? Kiinnostaako ketään? Saanko aikaan? Riittääkö asiaa? Stressaako?

Aiemmin olen paria blogia kirjoitellutkin. Toinen oli matkablogi Manchesterissa asutusta ajasta ja toinen oli käsikirjoitusopintojen ajalta kerättyjen muistiinpanojen talletusta.

Nyt tänään, kaikista puolikkaista pohdinnoista huolimatta päätin lopettaa vatvomisen ja aloittaa tämän uuden blogin.

Blogi tulee käsittelemään ennen kaikkea luovaa kirjoittamista. Toivon, että purkaessani ajatuksiani tänne ne ehkä jotenkin selkeytyvät omassakin päässäni. Niistä ehkä sikiää joitain uusia ajatuksia. Ne jäävät talteen. Ja mikäli olen sinnikäs, voin toivottavasti myöhemmin huomata, että olen vuosien aikana kasvanut johonkin suuntaan, kehittynyt jollain tavalla.

Ja pyrin ottamaan tämän rennosti! En tavoittele täydellistä tekstiä, mahdollisimman omaperäistä tyyliä, suuria lukijamääriä - vaan teen tätä ensisijaisesti oman itseni vuoksi.

Toki toivon, että ajan mittaan tähän blogiin kertyisi kirjoituksia, jotka olisivat kiinnostavia muidenkin kuin itseni mielestä. Kommentointi ja ajatustenvaihto olisi tietysti erittäin hedelmällistä. Ja olisihan se tietysti hienoa, jos joku jonain hetkenä saisi täältä jonkin uuden ajatuksen - niin kuin itsekin olen saanut kuunnellessani, katsoessani tai lukiessani muiden tekemisiä, sanomisia ja kirjoituksia.

Että jotain tämän tyyppistä.

Tästä se alkaa.